perjantai 21. heinäkuuta 2017

Spin 1/2017


Tällä viikolla postilaatikkoon tipahti uunituore tekijänkappale Turun Science Fiction Seuran julkaisemasta Spin-lehdestä. Vuoden ensimmäisessä Spinissä on perinteisesti julkaistu edellisen vuoden Nova-kirjoituskilpailun voittajanovelli, ja tällä kertaa vuorossa oli kisan viime vuonna voittanut scifi-novellini "Sinisen oven takana".


Pääkirjoituksessa Spinin päätoimittaja Anna Mattila luonnehtii novelliani näin: Novelli on kunnianhimoinen ja hienosti rakennettu aasialaisvaikutteinen tulevaisuudenkuva, jossa genetiikka on kehittynyt uusiin sfääreihin.

Nova-kijoituskilpailun erityispiirre on palautteellisuus. Palkitut saavat novellistaan palautteen tuomaristolta, loput finalistit esiraadilta. Novan kotisivuilta on luettavissa myös yleispalaute, jossa tartutaan varsinkin kokemattomien kirjoittajien usein tekemiin virheisiin. Toisin kuin esimerkiksi Pirkanmaan kirjoituskilpailun tai Portin novellikilpailun kohdalla, Novassa omaa novellia on mahdollista muokata ennen julkaisua, jolloin saatu palaute ilahduttaa ja hyödyttää paitsi itseään kirjoittajaa niin myös lukijoita. Siksipä onkin paikallaan lausua vielä kerran kiitokset viime vuoden tuomaristolle.

Spin-lehti tulee jäsenetuna jokaiselle Turun Science Fiction Seuran jäsenelle. Lehden irotnumeroita voi tilata suoraan TSFS:n toimistolta hintaan 4 euroa/kpl+postikulut. Saatavilla on myös lehden aikaisempia numeroita.

Turun Science Fiction Seura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti